Case: Sanoma Digital Uniikki - monikanavaista mainontaa kattavaan kohderyhmään
23.12.2011
IPSS Oy toteutti Sanoma Digitalille monikanavaisen kohdennetun mainonnan ratkaisun, jonka avulla Sanoma Digital voi tarjota mainostaja-asiakkailleen koko kampanjaprosessin hallinnan; kohderyhmän valinnasta ja varaamisesta materiaalinhallintaan, kampanjaviestien toimitukseen ja kampanjaraportointiin. Ulkoistetun palvelun myötä Sanoma Digital voi buukata ja toimittaa kohdennettua sms- ja sähköpostimainontaa Huuto.netin, Älypään, Hintaseurannan, Oikotien, Tyylitaivaan, Metroliven, Taloussanomien, Digitodayn ja IT-viikon asiakkaille, jotka ovat antaneet markkinointiluvan kolmannelle osapuolelle.
Kattavasta ja päivittyvästä asiakaskannasta kohderyhmä kaikkiin tarpeisiin
Uniikin myötä mainostaja-asiakas voi ostaa kampanjaansa haluamansa kohderyhmän. Kohderyhmä voidaan muodostaa esimerkiksi asuinalueen, sukupuolen, iän tai kiinnostusalueiden mukaan. Ratkaisu huolehtii, että myynnissä ja kampanjoiden toteutuksessa noudatetaan markkinointilupia, jolloin luvan antaneelle asiakkaalle voidaan toimittaa vain yksi viesti viikossa. Jo yhteen kampanjaan ostettua asiakasta ei siis tarjota enää toiseen kampanjaan samalla viikolla. Toisaalta myyjä voi Uniikki-käyttöliittymänsä kautta tarjota mainostajalle seuraavaa mahdollista ajankohtaa, jolloin halutun kohderyhmän käyttöä ei ole enää rajoitettu.
Käytössä oleva kanta päivittyy automaattisesti uusista luvan antaneista tai sen poistaneista asiakkaista. Lisäksi ratkaisu sisältää työkalut, joilla Sanoma Digital voi käsitellä mainostaja-asiakkaan omia asiakaslistoja osana kokonaiskohderyhmää - joko asiakkaita lisäten tai poistaen.
Koko ketju haltuun kohderyhmän muodostamisesta kampanjanraportointiin
Sanoma Digitalin verkkomediamyyjillä on ratkaisun myötä käytössään helppokäyttöinen käyttöliittymä, jonka avulla he voivat hakea, muodostaa ja varata mainostaja-asiakkaan tarpeisiin soveltuvan kohderyhmän, ottaa vastaan kampanjassa käytettävän aineiston sekä testata ja lähettää kampanjaviestit. Kampanjamateriaalin osalta mainostajan tarvitsee toimittaa koko kohderyhmään vain yksi aineisto. Palvelu huolehtii, että jokainen lähtevä viesti lähtee oikean brändin nimissä. Mainostaja saa käyttöönsä myös raportointilinkin, josta voi seurata oman kampanjansa toteutumista.
Kenen kannattaa kiinnostua?
Toteutettu ratkaisu sopii kaikille organisaatioille, joilla on asiakasrekisteri, jota haluaisivat myydä kolmansille osapuolille. Asiakasrekisterin asiakkaista tarvitaan myös sähköposti- tai sms-numero ja markkinointilupatiedot. Palveluun kannattaa tutustua myös silloin, jos organisaatiotasi kiinnostaa kattava kampanjaseuranta. Kaikki palvelun sisältämä data on analysoitavissa ja mahdollistaa kattavan analyysin esimerkiksi siitä, miten eri kampanjat ja ajankohdat toimivat eri kohdeasiakkaissa.
iSteer Dialog -palvelumme tarjoamista mahdollisuuksista kannattaa kysyä, kun haluat toteuttaa älykästä, monikanavaista asiakasdialogia yritys- tai kuluttaja-asiakkuuksiesi hoitamisessa.
Jos haluat kuulla Sanoma Digital Uniikista tai iSteer Dialog -palvelusta lisää, lisätietoja antavat:
Terho Norja, IPSS Oy
050 403 3395, terho.norja[at]ipss.fi
Tuija Vesanen, Sanoma Digital
040 846 8807, tuija.vesanen[at]sanoma.fi
Palaa edelliselle sivulle


